Eksanteema voi aiheutua lääkeaineesta

  • Sara 
Eksanteema ilmenee punoittavana ja kutisevana ihottumana

Eksanteema on ihottuma, joka liittyy infektiotautiin, lääkeaineyliherkkyyteen tai rokkoihottumaan. Nämä ongelmat ilmenevät useammin atooppisen ihon omaavalla henkilöllä kuin niillä, jotka eivät siitä kärsi. Atooppinen iho on yleinen ilmiö, joka on lievässä muodossa vain kuivaa ihoa. Tällöin iho oireilee vain ajoittain ja yleensä talvisin. Se, miten ihottuma voidaan todeta esimerkiksi lääkeaineen aiheuttamaksi, on vaikea todentaa. Samankaltaisia oireita voi olla myös ilman lääkitystä.

Johtuuko eksanteema allergiasta?

Eksanteema voi aiheutua useista tekijöistä eikä sille ole yleensä vain yhtä nimittäjää. Perintötekijät altistavat atooppiselle iholle, mutta myös ympäristötekijät vaikuttavat ihottuman syntyyn. Atooppinen ihottuma ei varsinaisesti johdu allergiasta, mutta atoopikoilla on taipumus allergioihin. Allerginen astma, siitepölyjen aiheuttama nuha ja silmätulehdus sekä pienten lasten ruoka-aineallergiat kuuluvat samaan tautiperheeseen atooppisen ihottuman kanssa.

Allergeeni eli herkistäjä on hankala tutkittava eksanteemassa. Vaikeinta siinä on tietää, aiheuttaako reaktion lääke vai itse sairaus. Sekin mahdollisuus on, että se syntyy näiden kahden yhteisvaikutuksesta. Näiden mekanismia on hankala tutkia, koska ihmiset reagoivat samaan lääkeaineeseen eri tavoilla. Sen verran tiedetään, että nokkosihottumaan on harvoin syyllisenä lääkeaine.

Allergeenin etsintä käy salapoliisityöstä

Allergisen reaktion aiheuttajan selvittäminen on monella tavoin tarpeellista, mutta hankalaa. Tunnistamalla sen, mikä aiheutti tietyn reaktion, on mahdollista ennaltaehkäistä tilanne seuraavia kerralla. Myös niiden hoitaminen on helpompaa silloin, kun tiedetään reaktion aiheuttaja. Aina selkeää herkistäjää ei voida osoittaa ja kuten äsken mainittiin, selvitystyö on haastavaa työtä testeistä huolimatta.