Nenän tukkoisuus yöllä

post thumb
Allergisuus
kirjoittanut Sara/ 08 Feb 2024

Nenän tukkoisuus yöllä

Heräätkö sinä usein yöllä ja tunnet, että nenäsi on tukossa? Et todellakaan ole ainoa ja varsinkin allergisille sekä astmaatikoille se on varsin normaalia. Silti nenän tukkoisuus yöllä on varsin ikävä vaiva ja yleensä ensimmäisenä tulee mieleen, milloin on viimeksi vaihtanut lakanat ja aiheuttavatko ne jonkinlaisen reaktion. Muitakin syitä on, joten perehdytään aiheeseen hiukan tarkemmin.

Nenäsykli ja nenän tukkoisuus yöllä

Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin nenän tukkoisuus yöllä. Toinen mahdollisuus on se, että vain toinen sierain on tukossa ja toinen on auki. Tällöin puhutaan nenäsyklistä. Yllättävää on se, että sieraimet tekevät omaa työtään vuorotellen, vaikka itse hengität niillä molemmilla.

Nenäsykli on prosessi, jota säätelee tahdosta riippumaton eli autonominen hermosto. Sieraimet tekevät omaa työtään vuorotellen ja silloin, kun ilmavirta kulkee toisen kautta, voi toinen levätä eli tällöin sen puoleinen nenäkäytävä tukkeutuu.

Nenän limakalvojen on toivuttava rasituksesta, jota ilmavirta aiheuttaa. Se on ihan normaali toiminto eikä siihen voi siis vaikuttaa millään konstilla. Jos nouset yöllä ylös ja ratkaiset Sanuli -tehtävän, se voi aueta, mutta voit aivan hyvin myös kääntää kylkeä ja jatkaa nukkumista.

Nenän tukkoisuus aamulla

Nenän tukkoisuus yöllä on siis varsin normaalia, sillä makuuasennossa nenän limakalvojen verenkierto lisääntyy. Se on yksi syy, miksi nenä tukkoisuus aamulla on normaalia. Yleensä kyljellään nukkuessa kyljen puolen eli alempi sierain tuntuu tukkoisemmalta.

Aamuinen nenän tukkoisuus voi myös johtua muusta syystä. Siihen voivat vaikuttaa esimerkiksi astma ja allergia, yliherkkyysnuha tai virusperäiset infektiot. Mikäli tukkoisuus helpottaa herätessä puolen tunnin sisällä, on yleisemmin kysymys nenän normaalista toiminnasta.

Pitääkö siivota ja vaihtaa lakanat?

Jos astma tai allergia vaivaa, niin usein tulee mietittyä sitä, kuinka pitkä aika on siivoamisesta tai milloin on viimeksi vaihtanut lakanat sängystä. Jos nenän tukkoisuus yöllä on jatkuvaa ja se pitkittyy myös aamulla, niin silloin ilman epäpuhtaudet eli liiallinen pöly vaikuttaa tilanteeseen.

Silloin ei ole myöskään huono idea tarkistaa siivouksen ja lakanan vaihdon jälkeen, onko ilmanvaihdon venttiilit tai suodattimet myös tukkeutuneet. Niihin kerääntyy yllättävän paljon pölyä tai muuta likaa. Se vaikuttaa huomattavasti sisäilman laatuun sekä sen myötä nenän tukkoisuuteen.

Mikä on vasomotorinen nuha?

Näihin tilanteisiin voi usein liittyä myös vasomotorinen nuha. Se on toiselta nimeltään yliherkkyysnuha ja siinä nenässä oleva limakalvo reagoi erittäin voimakkaasti ärsykkeisiin, joita voivat olla pöly, lämpötilojen erilaiset vaihtelut sekä erilaiset hajut. Oireina ovat nenän vuotaminen sekä toisinaan aivastelut ja tukkoisuus.

Yliherkkyysnuhassa on harvoin silmäoireita ja nenästä vuotava erite on kirkasta. Vasomotoriseen nuhaan vaikuttaa myös mausteinen ruoka, erittäin voimakkaat hajut, tupakansavu sekä jopa henkinen stressi.

Tämän tunnistaa varsin helposti oireiden perusteella, mutta lääkärin diagnosoi sen tarkemmin. Tässäkin tilanteessa on ensin suljettava pois se, että kyseessä on allerginen nuha.

Kannattaako käyttää nenäsumutetta nenän tukkoisuuteen yöllä?

Nenäsumutteet ovat hyvä vaihtoehto varsinkin silloin, jos niitä käytetään lyhytaikaisesti. Jos sumutetta käytetään pidempiaikaisesti, niin vaikutus on jopa haitallinen. Nenän limakalvot tottuvat lääkkeeseen ja jos ne eivät saa lääkettä, ne saattavat jopa turvota umpeen.

Nenän tukkoisuus yöllä on ikävä vaiva ja se pitää usein hereillä. Tukkoisuutta voi koittaa hoitaa myös erilaisilla öljyillä, joita on tarkoitettu limakalvojen hoitoon. Lisäksi A-vitamiinisuihkeet voivat auttaa samoin kuin nenän huuhtelu, johon voi käyttää nenähuuhtelukannua.