Siitepölyallergia viidesosalla suomalaisista

post thumb
Allergisuus
kirjoittanut Sara/ 19 Jun 2021

Siitepölyallergia viidesosalla suomalaisista

Siitepölyallergia on varsin yleinen suomalaisten keskuudessa. Noin 20 prosenttia suomalaisista ovat allergisia siitepölylle. On hyvä muistaa, että eri vuodenaikoihin oireita aiheuttavat eri kasvilajit. Lehtipuut aiheuttavat oireita kevään ja alkukesän aikana, keskellä kesää heinäkasvit pölyttävät eniten. Vielä viimeiseksi pujo pölyttää loppukesästä. Suurin osa siitepölyallergisista saavat oireita lehtipuiden ja heinien siitepölystä. Pujon siitepölystä oireita saa vain osa.

Siitepölyallergia ja ilmaston lämpiäminen

Siitepölykautta on pidentänyt ilmaston lämpeneminen. Lisäksi lehtipuiden määrä on lisääntynyt, mikä lisää kokonaista siitepölymäärää. Siitepölyn määrä kuitenkin vaihtelee vuosittain. Iso tekijä siitepölykauden alkamiselle on sään lämpötila. Aikaisimmillaan siitepölyä voi ilmentyä jo tammi- sekä helmikuussa. Tätä ilmaantuu kuitenkin pääosin vain Etelä-Suomessa. Kuitenkin jo muutamassa viikossa etelästä tuleva siitepöly etenee pohjoiseen.

Astma ja allergia voivat olla yhteyksissä toisiinsa, sillä mikäli siitepölyallergia jää kokonaan hoitamatta tai hoito toteutetaan väärin, voi allergia lopulta kehittyä astmaksi. Mikäli allergia ehtii kehittyä astmaksi, joudutaan usein ruveta käyttämään tulehdusta lievittävää astmalääkettä. Jotta allergia kehittyy astmaksi, voi syynä olla pitkittynyt yskä ja usein ilmenevät astmakohtaukset.

Siitepölyallergian hoito kotikonstein

Vaikka allergiaa on syytä hoitaa asianmukaisella diagnoosilla ja lääkityksellä, voi joistakin kotikonsteista olla myös apua. Esimerkiksi suihkussa käymisellä ja hiusten aktiivisemmalla pesemisellä voidaan huuhtoa siitepölyt paremmin pois kehosta. Erityisesti ennen nukkumaan menoa suihkussa käynti on kannattavaa, ettei tuo vahingossa siitepölyä sänkyyn.