Ennen kuin valohoito tulee kyseeseen hoitomuotona, on edetty jo pitkä ja kutiseva taival. Ihottumassa oireet ja ulkonäkö vaihtelevat sen mukaan, missä vaiheessa sairautta ollaan. Joskus se on lievää eli iho vain punoittaa, on kuiva sekä kutisee. Siinä vaiheessa, kun potilaalla on vaikea muoto, kutina on jatkuvaa ja punoitusta esiintyy hyvin laaja-alaisena. Iho on rikkoutunutta, paksuuntunutta, esiintyy verenvuotoa ja vetistystä sekä karstoittumista. Myös pigmenttihäiriöt ovat yleisiä. Tämän vaiheen ollessa päällä se vaikuttaa todella paljon potilaan arkeen. Siitä voi seurata unenpuutetta, masennusta sekä usein infektio, jonka hoitaminen on erityisen tärkeää. Stressi sekä hormonaaliset muutokset ovat usein alkusysäys pahenemisvaiheelle. Atooppisen ihottuman aiheuttajaa ei tarkasti tunneta, mutta siihen vaikuttaa ainakin perinnöllisyys.
Atopian hoito perustuu vahvasti omahoitoon. Päätavoitteena on hallita oireita ja saada pahenemisvaiheet vähenemään samoin kuin vaikeusasteet. Lievä atooppinen ihottuma pysyy suhteellisen hyvin hallinnassa perusvoiteilla ja lääkärin määräämällä kortikosteroidivoiteella. Tärkeintä kuitenkin on ihan päivittäinen puhdistaminen.
Ekseema, joka iholla vaikuttaa, ei pahene päivittäisellä pesulla. Pesun yhteydessä voi myös tarvittaessa käyttää saippuaa. Pesu poistaa lian, karstan, bakteerit sekä hien, jotka osaltaan ärsyttävät ihoa ja pahentavat tilannetta. Pesuneste tai saippuan tulee olla hajusteetonta, neutraalia tai hapanta.
Pesun voi tehdä myöskin käyttämällä perusvoidetta, jos iho ei ole likainen. Sen hyödyistä ei ole mitään tutkimusnäyttöjä, mutta monet ovat todenneet sen olevan mukavampi vaihtoehto pelkälle vedelle. Välittömästi pesun jälkeen on iholle levitettävä perusvoide. Se sitoo kosteuttaa ja siksi estää ihoa kuivumasta. Voidetta voi levittää suhteellisen reilusti, koska se imeytyy kuivaan ihoon hyvin.
Ihossa on normaali läpäisyaste ja sen tarkoituksena on estää vieraiden aineiden pääsy elimistöön. Näitä ovat esimerkiksi bakteerit ja allergeenit. Atopiassa läpäisyaste ihossa on heikentynyt ja siksi iho reagoi helpommin ja välillä voimakkaastikin näihin ulkopuolisiin herkistäjiin. Kun bakteerit pääsevät ihon läpi elimistöön, ne käynnistävät immuunipuolustuksen ja ihossa käynnistyy tulehdusprosessi. Elimistö puolustautuu ja syntyy punoittava ihottuma.
Iho kutisee ja sitä raavittaessa ihon läpäisyeste heikkenee entisestään. Siitä seuraa, että tulehdusreaktio pahenee. Hiljalleen se voi myös kroonistua. Iän myötä iho voi toki parantua, mutta astma ja allergia kulkevat usein käsi kädessä atopian kanssa. Esimerkiksi heinänuha on usein atoopikolle hyvin tuttu seuralainen kesällä. Taudit esiintyvätkin niin, että ihottuman jälkeen todetaan jokin ruoka-aineallergia ja sen jälkeen heinänuha.
Kun allergeeni on aiheuttanut reaktion, on atopian hoito aloitettava välittömästi. Oikeastaan sen hoidossa kaikkein tärkeintä on säännöllisyys ja se, että ihon rasvaamisesta tulee päivittäinen rutiini. Vaikka välillä on hyviä jaksoja, jolloin oireita ei juurikaan ole, se ei tarkoita sitä, että rasvausta voi jättää vähemmälle. Perusvoiteen käyttö on oltava säännöllistä ja hoitovoidetta käytetään lääkärin ohjeen mukaan huomioiden hoitotauot. Tärkeää on myös se, että ihoa suojataan ärsytyksiltä eikä anneta lähtölaukausta pahenemisvaiheelle. Myös stressi pitää hallita mahdollisimman hyvin.
Valohoito otetaan käyttöön yleensä keskivaikeassa ja vaikeassa ihottumassa. Siinä käytetään UV-säteilyä, jolla on tulehdusta heikentävä vaikutus. On olemassa myös SUP-hoitoa, joka käytännössä vaikuttaa luonnonauringon tavoin. Hoitoa annetaan tavallisimmin viikossa 2-4 kertaa ja sarjoja on normaalisti 15-20. Ruskettavasta solariumista ei ole pelastajaa atoopikolle. Kesäaika on yleensäkin helpompaa ja luonnonauringon hyödyntäminen on suositeltavaa, mutta sekin toimii ruskettuvalle ihotyypille ja silloinkin on iho suojattava hyvin aurinkovoiteella.